Ajattelin taas näyttää mitä uutta kotini pitää sisällään.
Aivan ensimmäisenä haluan esitellä lehtikorini, joka on oikeasti vanha pullolaatikko. Olen todella ihastunut tähän kauniiseen vähän ränsistyneeseen puuboksiin!
Älkää välittäkö pursuilevista lehdistä.
Olen vähän laiska järjestelemään asioita.
Seuraavana vuorossa on pieni keittiönpöytäni. Juuri sopiva kahdelle ihmiselle :) Se oli alunperin tummansininen, kun sain sen, mutta malaamalla sen valkoiseksi siitä tuli siedettävämmän näköinen. Taulut roikkuvat pöydän yllä ja ne olivat alunperin tabletteja, mutta sopivat mielestäni paremmin seinälle.
Niinkuin huomaatte olen hullaantunut turkoosiin!
Ja lopuksi surullisen söpöstelevä pieni rasiani. Koirani joutui elämänmittaiselle sydänlääkitykselle joten ajattelin, että lääkkeille voisi hankkia kauniin rasian jota voisi pitää esillä ja josta lääkkeet olisivat helposti saatavilla.
Siinä kaikki tällä kertaa. Ensikerralla jatkan ehkä ruoan parissa :)




0 kommenttia:
Lähetä kommentti